sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Aika menee liian nopeasti

Miksi ajan pitääkin näin nopeasti mennä?! Viikonloppukin ihan vilahti... vastahan se perjantai oli ja lauantai pyhäpäivä ja sitten sunnuntai... oi voi...
 
No täällä olen ollut käsitöiden parissa kyllä ihan mukavan tiiviisti ja isoveljelleni tekemää karhu neulepaita etenee taas, vaikka pieni huili olikin tässä välissä, että tein ihan muuta... lähinnä pieniä joululahjoja ja itsellekin tulevia käsitöitä.
 
Röyhelöhuiveja on syntynyt 3 ruskeaa (yksi jo on annettu ja yksi joululahjassa), 2 mustavalkoharmaa ( 1 omassa käytössä ja 1 joululahjassa), 1 vaalea röyhelöhuivi 

SNY-paketista nappasin ihanan sukkalangan ja kuten heti olin ajatellut siitä langasta teen itselleni sukat ja niinpä on kutomuspuikot heiluneet mukavalla tahdillakin ja tälläistä siitä langasta sitten tuli! -Aivan ihanat jalassakin!!-
 
 
 
 
 
Karhuneulepaidassa ollaan tässä menossa:

Tässä viikolla nuorempi poikani antoi toiveen... "Äiti tekisitkö minulle huivin?" No mitäpäs sellaisille nappisilmille olisikaan voinut kuin myöntävän vastauksen antaa, kun niin nätistikin kysyi ihan aamusta... pojalleni annoin vain tehtäväksi käydä äidin lankalaatikolla ja valita millaisesta langasta huivi tehdään! No poikahan hyvin reippaasti meni lankalaatikoille ja nappasi sitten Karuselli lanka kerän ja oli hirmuisen tyytyväinen valintaansa.
 
Itse nappasin lankakerän ja nro.6 puikot mukaani, että mietin työpaikallani millaisen tai miten toteutankaan huivin, mutta tietysti taukojen tai mitä nyt omaa aikaa tulee asiakkaan levähtäessä tms. niin silloin vain teen käsitöitä.

Kieltämättä todella kovassa käytössä on sitten maanantain jälkeen ollut tämä huivinen, josta tein tämän näköisen... nuorin poikani on tykännyt, kun huivi on helppo laittaa kiinni ja eteen tulee kuin rusetti malli...heh... ainakin väristä on tykännyt kovasti violetista, mutta toisaalta poikahan itse valitsi langan ja värinkin, joten en ihmettele jos huivikin on kovassa käytössä.
 
Viikolla on keretty jo pipareita poikien kanssa tehdä ja tämmöisiä syntyi:
Aika nopsasti pojat kyllä napsikin sitten pipareita, että hyvä kun kerkesin jotain kuvata... :)
 
Luntakin kävi ja siitäkin hirmu huono kuva: 
 No jospa se pysyvä lumi jossain vaiheessa tännekin ilmaantuu, vaikka olihan tuosta kuvauksellisuudestani poiketen valoisaa... harmiksi tuli sitten vesisateita ja lämpeni kelit niin lumikin on kadonnut ja pimeys tullut takaisin... jospa se tästä...
 
Ei muuta kuin puikkojen kilinää vain tulevallekin viikolle! :)


1 kommentti:

  1. Heippa. Hyvä, että lanka tulee hyvään käyttöön. Oli kyllä itestäki hyvän väristä. :D

    Seuraava paketti on jo matkalla. Saate kirje jäi taas uupumaan, mutta jotain kivaa lämmintä ja luksusta on tulossa sekä pienille pienet lahjukset. Seuraavaa pakettia jo suunnittelen ja sitten jo ystävä paljastuukin. ;D

    VastaaPoista