tiistai 27. marraskuuta 2012

Voi kuinka aika rientää

Olen täällä huokaillut kuinka nopeasti aika kuluu ja rientää eteenpäin...
...kovasti on kumminkin kudonta puikot heiluneet!
 
Tässä mietiskelin, että mistä oikein aloittaisin kertomaan mitä on valmistunut ja mitä on vielä tekemisen vaiheissa...
 
 
Tässä on Järbo Garn Stella lanka ja teko vaiheessa vielä ihanat kierresukat tulossa yösukiksi... pikku hiljaa tehnyt eteenpäin kiirehtimättä. Laitella kuvaa sitten, kun on valmista sukkaa kuvattavana... tässä vaiheessa vasta olen menossa mut kyllä se tästä... onhan tässä ollut pientä taukoa kun valmistelin huiveja joululahjoiksi.
 
Tässä kuvassa on kaksi kaulaliinaa, joista kerkesin napata vielä kuvan... kaksi aikaisempaa samanlaista huivia on jo keretty paketoimaan jouluisiin lahjapaketteihin, mutta ennenkuin aloin näitä paketoimaan muistin että jäi ottamatta kuva joten pikainen korjaus tapahtuneeseen... heh...
Röyhelöhuiveistahan minä kerkesinkin ottaa kuvia ja aikaisemmin jo kertonut niistä, että nekin ovat löytäneet jouluisen lahjakäärön.
 
Isän päivääkin kerettiin viettämään ja siihen tottakai kuuluu...
...täytekakkunen!!!
Tein ihan kokeilu mielessä Tiramisu rahka kerrosvälin ja toiseen väliin laitoin valkosuklaa-nougatti moussea ja kakun kuorrute on Hyla- vispikermaa. Suklaa ja valkosuklaa rouhetta laidoille ja Pätkis- suklaata hieman sulatin että sai kirjoitettua Onnea Isä ja pienimuotoinen koriste kiehkura mukaan laitaan.
Ainakin miehelleni maistui ja pojatkin tykkäsivät, vaikka hieman mietin maistuukohan kun tiramisu rahkana ei oikein näyttänyt maistuvan. :)
 
Ostoksillakin on käyty...
Ostin itselleni tuollaisen ruudullisen leikkauspöytä jutun korttien tekoon sopivan ja laitoinpas kuvaan myös leimasin jutuista mitä tuli ostettuani ulkomaalaisen kortti askartelu lehden jossa oli vaikka mitä härpäkettä mukana ja hienoja mallejakin sivuilla...
Vielähän tää korttien teko on mulla niin vauvankengissä että hoh hoi jaa, mutta eiköhän se tästä jotenkin toivon ainakin niin...
 
Pojille oli pakko ostaa Hienot/ Mageet pussilakana setti kummallekin omansa, että saavat sitten omanaan kerrossänkyynsä laittaa joulun jälkeen.
Kyllä nyt taitaa liian avaruudelliset yöunet tulla pojilla joulun jälkeen, kun ovat saaneet aukastua joulupaketit..
Tietyllä tavalla lohdutella itseäni että vihdoinkin olen kaikki muut lahjat saanut laiteltua valmiiksi mitä olen ajatellutkin, paitsi kummipojalle on vielä mietittävänä jotain lahja idistäkin.
 
SNY syksy2012 Marraskuinen pakettini
 
Paketti oli totta totisesti hieno ja värikäs piristys ruiske näin harmaiseen viikkoon...
Paketissa oli kaksi eriväristä lanka vyyhtiä ja pehmosukat, kaksi heijastinta toinen kummitus ja toinen oli nalle... nuorin poikani osasi kai arvata että nämä heijastimet olisi heille ja heti olikin valitsemassa itselleen kummitusta.
Käsirasvaa... HIENO JUTTU!!! Koko ajan olen saanutkin rasvailla, kun meinaa kuivua... työssäni kun joudun aikaslailla vesien kanssa lotraamaan ja avustamaan asiakastani niin käsien pesu on ehdottoman tärkeää, mutta on hyvä muistaa myös rasvatakin kädet.
Korttien pohjia ja kirjekuoria sekä jouluaiheisia puukuvia... pääsen kokeilemaan korttinäppäryyttä...jännittää mitähän niistä saan aikaiseksi.
Jouluisia suklaakonvehteja, jossa kääreissä on jouluisia tarinoita mukana... aivan hienoa... en olekaan aikaisemmin tämmöisiin törmännyt!
 
En voi kuin kiittää jälleen Sny:täni hienosta paketista, jonka sain eilen haettua klo.18 aikoihin... paketista sain ilmoituksen perjantaina, mutta harmikseni oli posti kerennyt mennä kiinni klo.19 aikoihin. Perjantai oli muutenkin liian touhukas päivä... töistä kun pääsin lähdin hakemaan pojat suoraan päiväkodista ja suuntasimme ensimmäiseksi ruokakauppaan... senhän tietää että sinne upposikin sitten aikaa.
Kauppakamat kotiin ja roskat kun sain pihalle kävin postilaatikolla... hieman harmitti, kun huomasin että posti oli kerennyt mennä 10 minuuttia sitten kiinni etten kerennyt sinne lähteä vielä hakemaan pakettia, mutta toisaalta oli kiva olla vielä viikonloppu jännityksen alaisena ja miettiä mitähän mahtaa olla?!
Näköjään kannatti olla viikonloppu jännityksessä... oli mahtava paketti kyllä!
 
Tänään vihdoinkin on tälläinen omaa aikaa oleva päivä, mies laitteli pojat nukkumaankin että itse en ole tarvinut kuin keskittyä pitkästä aikaa päivittämään blogisivujani... miten tämä marraskuu onkin ollut niin työn täyteisiä päiviä ja illatkin samoten kiireisiä kotosalla ettei ole kerennyt oikein omaa aikaa viettääkään kunnolla...
Tänään sentään tavoitteeni on saada tehtyä kierresukkaa vähän matkaa eteenpäin.
 
Mukavaa marraskuista loppuviikkoa... kohta ollaankin sitten aloittamassa joulukuuta, jokos on kalenterit hankittu?! Meillä taitaa pojilla olla aikamoinen valinnan vaikeus että mitä valitsisi vaihtoehdokseen... kummilapsilleni olisi myös suklaisat kalenterit lähdössä eteenpäin, kunhan saisin vain vietyä -Hih-
 




1 kommentti:

  1. Ihanasta langasta tulossa sukat. <3

    Langat on itse värjättyä Novitan nallea. Väreinä käytetty Kool Aid oranssiin kerään ja Kool Aid sekä elintarvikeväriä toiseen kerään.

    Oikein se pieni mies arvasi. :D Varsinkin näillä harmailla syyskeleillä ei näkyvyyttä voi koskaan liioitella.

    Seuraavaa pakettia jo suunnittelen. Tykkäväthän pojat muumeista?

    VastaaPoista