sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kutomalla valmistakin saatu aikaiseksi...

Kyllä vain... täällä on sukkapuikoissa ollut vauhtia ja valmistakin siis jo tullut, sekä uutta aloitettu...
Nämä sukat saivat tänään omistajansa vihdoinkin... monet kerrat yritetty saada aikataulutustamme stemmaamaan ja jotain esteitä sattui etehen, mutta tänään hyvä ystäväni saapui tyttärensä kanssa kylään ja niimpä sain "lahja pussukan" ojentaa.
 
Tätä lankaa kun jonkin verran sitten jäi niin pohdiskelin mitäköhän minä sille lopulle tekisinkään...
Loin silmukoita puikolle ja aloin vain kutomaan joustin neuletta ja sitten päätin yks kaks, että teen niin pitkästi kuin lankaa riittänee ja teen kierresukat itselleni, johon ei tule kantapäätä ollenkaan...
...niimpä minä kudoin ja kudoin että lanka loppui ja huomasin että minullahan on saman ohuista vaaleanpunaistakin lankaa, josta tein sitten päätökset sukkiin...
Tässä kierresukat odottamassa päättelijää, että langat piiloutuu työhön sukkelaan...
 ...ja omistajakin sai sitten tämmöiset iltasukat kotioloihinsa!
 
Tänään sitten otin ompelukoneeni esiin ja korjailin vaatteita, joita oli kertynyt jo pöydänkulmalle ihan riittävästi, joten itseä niskasta kiinni ja konetta surraamaan!! Paidasta helma sai uudestaan käännöksensä takaisin, kun entinen lanka oli jostain napsahtanut poikki ja ajan saatossa alkanut pikku hiljaa purkaantumaan, mutta siihenkin tuli sitten stoppi. Yhdet housut saivat lahkeensuissa käännöksiä, jotta se "hehtaarin pituus" hiemankaan mallautuisi omalle pituudelleni mukavammaksi. EI mikään niin paljon voi ottaa päähän, kun löydät hyvän tuntoiset ja omalle kropalle sopivat housut niin siltikin aina joudut sitten kotosalla lahkeiden lyhentely tai käännös töihin.
 
Ompelukone pöydällä pisti sitten pohdiskelemaan, että mitäs muuta tekisinkään, kun sain vaatekorjaukset tehtyä ja poikien vaatteista paikkailtua reikiä...
Niimpä muistin, että jossain oli minulla kapeaa kangasta ja niimpä etsiskely sai alkunsa...
Tadaa!! Kangas löytyi ja siitä syntyi sitten monet pienet pussukat, joihin voi laitella mitä nyt mieleen pilkahtaa... vaikkapa kylpyhuoneessa shampoo pulloja tms. tavaraa/ meikkejä?!
Jotenkin innostuin ja käytin kaikki kaksi kaistale kangasta ja sain neljät kolmen pussukan sarjaa...
Tässä kuvassa on vain kolmen sarja kolmenpussukan... se yksi kolmen pussin sarja meni hyvälle ystävälleni, joka kävi kylässä... ihastui niin, että kuului vain "Oi voi, kuinka kaunis!"
 
AI AI AUTSSS!!!
 
Viime viikolla nuorimmaiseni osasi säikäyttää äidin oikein kunnolla ja ihmekkös tuo, kun mummu sanoo pojan korvan olevan hyvin tumma ja turvoksissa...
AUTS!!!
Ensimmäisenä mietin päivystykseen menoa, mutta poika ei ollut korvastaan mitenkään moksiskaan, eikä valitellut... muita kolhuja ei ollut pojassa, joten päätimme seurata tilannetta.
Mieheni totesikin, että poika oli rymynyt mummolassa tuolin kanssa, mutta eivät olleet huomanneet
 tuota korvaan kohdistunutta kopsausta ja toisekseen poikakaan ei ollut mitään valitellut, vaikka olikin sen tuolin kanssa saanut aikamoisen kolinat aikaiseksi.
Mummokin oli tarkistanut pään, että oliko tullut kuhmua mihinkään ja siinä ei ollut huomannut korvaa kuin vasta myöhemmin käydessään meillä kylässä.
 
Tällä hetkellä tänään korva näyttää huomattavasti paremmalta, turvotusta ei enää sillain ole ja kukertava värityskin on ihan haalistunut eli parempaan suuntaan menossa.
Tästä voidaankin todeta, että näköjään lasten kanssa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, että hyvä kun heidän perässään pysyy!!
 
Uuttakin käsityötä on aloiteltu ja tehtykin jonkin... tästäkin on jotain tulossa, ehkä ensikerralla on kuvaa kertomassa mitä?! Varmaan jo osa arvannutkin oikein! Hih...hih...hii...
Mukavaa alkavaa viikkoa ja puikkojen kilinää!
 



perjantai 17. elokuuta 2012

Tänään tehnyt

Kesäisen kirkkaus ihastuttaa ja lämpö lämmittää!

Tänään tehnyt lähinnä blogiin lisäyksiä ja käsitöitäkin on eteenpäin työstetty... uuttakin käsityö ohjetta olen lueskellut, että sitä voisikin seuraavaksi alkaa kokeilemaan, että osaisinkohan tehdä?

Satuin piipahtamaan torstaina kaupungissa siinä hoitelemassa asioita ja samalla piipahdin sitten MENITA-käsityöliikkeessä.
Vaikka kuinka olen koettanut vannottaa itselleni, ettei nyt tule osteltua mitään lankaa, kun joka paikassa on lankoja kovastikin kulutettavana, mutta niinpä minä jälleen kerran sorruin ja...
...ostin sitten kaksi kerää Regia Design Line Random Stripe -lankaa, kun kerä ihan houkutteli väreillään mun mielen ydintä kuin sanoen "Osta minut ja tee itsellesi sukat!" :)
No pitänee kuunnella kyllä mielen ydintä ja tehdä näistä ne sukat itselleni!

Mutta sitten toinen ostos oli tämä:
Elikkäs tässä on Novitan Bambu-lanka, johon sain sitten ihanalta Hannele myyjältä Tiskikukka ohjeen ja sitä on tänään lueskeltu miettelijäänä ja tämäkin on kyllä kokeiltava, kun ohjekin vaikuttaa yksin kertaisen selkeältä... ei auttanut kuin yksi kerä ensin hankkia, että voi kokeilla ja jos sitä innostuu niin sitähän tekee varmaan muutamat lisääkin! :)

Se olisi sitten perjantai ilta ja juuri tuossa sain klo.20:00 pojat saateltua yöunille päin, että jokin rytmi pysyisi pojilla, kun vielä ovat "lomalla" pari viikkoa ja 3.9 päivänä alkaa päiväkoti aika ja sittenpä koko perhe etsii oikeaa rytmiä muutaman päivän.
Mutta erittäin mukavaa viikonloppua kaikille ja virkeää kädentaitoa!

torstai 16. elokuuta 2012

Valmiita töitä

Kyllä vain... kudottu on moneen tahtiin ja valmistakin on tullut mm:



Hyvä ystäväni/ kaverini tyttärelle lapaset tulevaa syksyä varten tuli kudottua oikein vaaleanpunaisella, jossa kivoja erivärisiä nyppyjä vivahtaa... vanhin poikani halusi olla poseeravana ja ensimmäinen kokeilija, tuumasi kyllä heti "Hyvät on!" :)


Tästä samaisesta langasta tein myös nämä pienet säärystimet, kun kuulin tyttären valittelevan kasvukipuja jaloissaan niin toivottavasti nämä säärystimet tuovat pientä lohtua pikkuiselle! Tästä kuvasta näkee paremmin nämä kivat eriväriset nypyt mitä langassa oli mukana.

Sitten on... tehty pikkuveljelle siniset sukat:

Lankana käytin: Tico Tico-lankaa ja ihan perussukkaa 64 silmukalla (4 puikolle ~16s.)
Joustinta varressa 2o 2n ja vartta tein n. 50 krs:ta, sitten kantalappu, jalan pohja tuli normaalilla oikein neuleella ja jalan päälle tein 2o 2n joustoa n.42krs:ta ennen kärkikavennuksia ja päättämistä.
Mielestäni todella kivan näköiset, vaikka ihan en nyt saanut lankaa kohdilleen, mutta pääasia olikin pikkuveljeni kiitollisuus saadessaan ihan uudet ja ohuet villasukat.

Kaverille synttärilahjaa... kyllä nyt se paljastuu, mutta hän on varmaan jo osannutkin aavistaa mitä on lahjakseen luvassa tällä kertaa... hi hi hii...

Kuvassa olen kääntänyt sukan varret, mutta ne ovat ihan avoimia, että kaveri saa ihan itse päättää kääntääkö varret samanlailla vai pitääkö ihan suorana.
Lankana käytin: Drops Design Fabel Superwash- lankaa, joka on todella kivan ohutta ja kuten kuvastakin näkyy todellakin pirtsakkaan väristäkin.
Sukat on niinkuin kaverini eli hyvin pirtsakka ja värikäs persoona, että nämä varmasti tuo joka päivä hänelle lisää puhtia päiviin touhukkaisiin!

AIKAISEMMIN VALMISTUNEITA:
Olen tässä kesän aikana tehnyt valmiiksi mm. Revontuli huivin, josta olen aikaisemmin tehnyt rakkaalle äidilleni Mohair-langasta, mutta tällä kertaa tein samaisen huivin itselleni ja koetin etsiäkin sellaisen langan, jossa hiemankaan revontulta mallaisi ja kyllähän se löytyi kun vain etsiskeli lankakaupasta... 

Lankana käytin: Järbo Garn Fantasi-lanka ja käytin 3,5 pyöröpuikkoja (KnitPro Symfonie wood, Deluxe Set)


Muistaakseni lanka keriä minulla meni tähän työhön 3-4 kpl:ta... unohtunut merkata itselle ylös pikkukirjaseen, että montako kerää meni ko. lankaa työhön

Sitten Seuraavaksi:
Kaverilleni tekasin huivin, joka meni hänen äidilleen syntymäpäivälahjaksi... kivan hempeä ja beigemäinen röyhelöhuivi, jossa reunassa meni hauskat nypyt, joka tuo kivaa yksityiskohtaa huiviin.
Oli todella nopsaa tehdä ko. röyhelöhuivia ja siinä kerkesi uutisiakin katsoa ihan rauhassa pelkäämättä että nyt menee väärin tms.

Sitten Seuraavaksi:

Tässä olin työstämässä viimeisiä metrejä itselleni tulevaa pompula huivia.

 "Saphira"-langasta tämä valkoinen on valmiina ja vielä löytyisi toiseenkin huiviin lankoina semmoinen beige-valkoinen väri yhdistelmä, mutta vielä en ole ko. huivia aloittanut kutomaan, mutta eiköhän se tästä vielä jossain vaiheessa.

KESKEN ERÄISENÄ:
Kyllä pitäähän sitä jotain kutojallakin olla kesken eräisenä, mutta etenee omaan tahtiinsa
Ainakin itselläni on tämä "Iso" projekti menossa:
Tässä olisi tulossa kummityttärelleni ihana "tottutytön mekko" ohje oli muistaakseni jossain MODA-lehden sivuilla, mutta itse hieman ohjeesta poiketen olen silmukka lukuja erilaiseksi rustaillut, koska koot oli aika pienelle tytölle ja kummityttö on kohta 7 vuotias niin kokokin pitäisi olla isommalle.
Malli oli kumminkin mielestäni erittäin viehättävä, vaikka näin kutoessani on alkanut nämä palmikoiden laskennat hieman pähkäilyttämään, että meneekö tämä nyt oikein vai pitikö vielä tehdä yksi kierros ennen palmikko kohtaa... eli tämmöistä laskennallista näpertelyä, vaikka malli ohje kuva on tehty paperille asti, jota seurata...

Toinen keskeneräinen... pienempityö, jonka tänään aloittelinkin asiakkaani kotona:
Lankana on: Drops Design Fabel Superwash- lanka, josta siis tekemässä kierteen omaisia sukan varsi ja itse muu sukka osa tulee näille näkymin olemaan erilangasta todennäköisesti... vielä ajatukset alkuvaiheissa, mutta lopputulos selvinneepi myöhemmin!

Illat alkaa olla hyvin pimeitä... kohta pääsee tämä mamma tunnelmoimaan kynttilöidenkin parissa, mutta tietysti voi käydä niinkin että itse tunnelmoi ja mies tulee laittamaan kattovalon päälle... se siitä tunnelmasta sitten...heh!!
Mutta mutta nautinnollisia käsityö touhuja kaikille tasapuolisesti!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tervehdys


Tänään se sitten tapahtui... päätin että nyt uutta juttua elämään, joten sepä saa olla tämä uusi blogi puuha! Entinen blogi osuus, kun sai kokea kesäkuussa kunnon sähkökatkoksesta johtuvaa ongelmaa. Harmillisesti kadotti suuren osan kuvistakin, joita olin aiheissain laitellut.
Jos haluaa käydä vilkuilemassa niin vanha blogi: Katjan poutapilvet

Tänne tulen kirjoittamaan kaikenlaista mietteitä ja varsinkin käsitöistä joita tulee tehtyä vapaa ajallani, mitä kahdelta puuhakkaalta pojaltani kerkien istahtaa ja valmistaa! Voipi olla että melkein samaan malliin tulee tehtyä kuin entisessä blogituksessanikin.