sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lokakuun Sny-paketti ja muuta puuhaa...

Kyllä vain lokakuun Sny-paketti on haettu perjantaina 18.10.2013 postista ennen Kemin reissuun lähtemistäni.

Kemissä sitten avasin paketin ja sisältönä paljastui:
Tämä veikeä "Taikapallo"

Ideana oli lokakuussa siis lähettää omalle parille ns. taikapallo joka koostui langasta, jonka sisälle on piiloteltu pieniä juttuja ja saadaan pallo muotoon langan kanssa.
Googlettamalla löytyy paljon kuvia: Magic yarn ball
Pallon sisältä piti siis löytyä välineitä ja mukana ohje esim. sukkiin, lapasiin tai huiviin.
 
No minäpä istahdin iltasella sitten keittiön pöydän ääreen ja aloittelin pyörittään lankaa palloksi, ja äitini tuli vastapäätä istumaan oman käsityönsä kanssa. Ihasteli langan väriä ja siinä samalla kyseli mikäs se tämä tämmöinen on?!
Kerroin sitten Salaisen Neule Ystävä ringistä ja mikä sen idea on...
...äidistäni tämä Sny-toimintahan on hauska ja varsinkin hyvin jännittävä, kun ei tiedä mitä toinen keksiikään mahdollisesti pakettiin.
 
Kerkesin lankaa kerälle laitella niin, että sain ensimmäisenä kortin paljastumaan ja sitten jonkin ajan päästä sain sitten pienen pussukan jossa oli 8 tummaa nappia... sitten poikani kaipailivat minua, joten pistin työn pöydälle odottamaan sen ajaksi, että pojat saavat asiansa toimitettua minulle.
Palatessani takaisin keittiön pöydän ääreen olin ihan ymmärkäisenä ja sitten aloin nauramaan, kun huomasin pöydällä olevan valmiina kaksi lanka kerää ja tavarat paperin päällä.
Äitini siis oli napannut kätösiinsä minun Taikapalloni ja kerälle pisteli menemään langan... luulenpa että äitiäni taisi todella paljon vaivata se kuinka hitaasti minä kerälle laittelin lankaa ettei näe mitä muuta langan sisältä paljastuukaan... heh... no suotaneen äidilleni tämä kärsivällisyys että oli siinä ajassa sipassut langat omille kerilleen ja tavarat pöydälle, kun minulla kului enemmän aikaa poikien luona ennenkuin pääsin irtaantumaan keittiön pöydän äärelle kahvikuppoisen kera.
 
 
Taikapallon sisältöä oli mm. kaksi kerää 7 veljes lankaa (viininpunaista), pieni pussukka jossa 8kpl:ta tummia nappeja, kortti sny:ltäni, Twiling vanilja teetä kaksi pussia, salmiakki suklaalevy, pitkät puikot 3,5mm, bambu puikot 3,5mm ja kaksi tuoksutuikkua aika sellaista marjaisan tuoksuista, mutta en osaa sen tarkemmin sanoa mitä on, huonetuoksu suihkepullo vaniljan tuoksuista, ja sitten oli moniste ohje: Nappivarsaisukat
 
Tämä nappivarsaisukka ohje kuulostaa todella kivalta ohjeelta, pitänee kokeilla osaanko tehdä?! Itselleni ihan uusi juttu, en ole aikaisemmin törmännyt ko. ohjeeseen tai sukkajuttuun tai jos olen niin en ole ainakaan kokeillut.
Pitänee vain ensin saada nämä tilausjutut pois päiväjärjestyksestä ennenkuin alan itselleni mitään tekemään...mm. vielä olisi yhdet kierresukkien teko koolle 40-41 (josta olen jo ensimmäistä tehnyt n. 32cm pitkäksi) ja sitten olisi äidilleni tehtävänä siitä Novitan Huurre-langasta jakku... huh...huh... unohtamatta itsellenikin pitäisi tehdä yksi Tuubihuivikin oikein mehukkaasta sateenkaari lankaväristä...
 
MUTTA MUTTA... JÄLLEEN KERRAN ISO KIITOS LOKAKUUN PAKETISTA SNY:LLENI!!!
VOISIN PEESATA ÄITINI SANOIN "MIELETTÖMÄN HIENO PAKETTI!" :)
 
Kemin reissuni meni mukavasti varsinkin, kun autoni renkaatkin on vaihdettu nastallisiin talvirenkaisiin, että nyt saa mun puolesta se lumi tullakin... viikonloppu vain meni turhan nopeasti, kun tänään sunnuntaina aamulla huokailin äidilleni, että huomenna on taas maanantai ja työpäivä aherrus...mutta toisaalta ihan mukavaa mennä töihinkin!
 
Näin sunnuntai iltana:  Koti puuhana olen ns."roikkunut" ikkunan ylisillä tarkemmin sanottuna olen tuolla verhonipsujen kanssa taiteillut ja sain sitten Led-valoja laiteltua jo paikalleensa. Saavat napsahtaa näin iltasella aina palamaan ja tuomaan tunnelma valoaan huoneeseen.
 
Touhuhuoneeni ikkunalla himmeä valkoinen

Makuhuoneessa ikkunalla moniväri
 
Pojat eivät vielä osanneet päättää millaiset sivuverhot laitetaan makkariin, joten tälle illalle siis ei verhoja tullut ikkunaan, mutta jospa ne huomenna osaisivat päättää, kun tulen kotiin töistä. ;)
 
Mutta toivottelen erittäin hyvää alkavaa viikkoa taas...

 
 

3 kommenttia:

  1. hih, mie jotenkin arvasin, ettei äitisi malta olla kerimättä ja selvittämättä, että mitähän muuta pallon sisältä löytyykään :).

    Todella ihanan paketin olet saanut. ja niin kauniin valaistuksen laittanut :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla,että pallero on päässyt perille. Aika hauskaa, että jännityksestä on saanut osansa myös äitisi :)
    Nappivarsisukat on helppo ja näyttävä malli, yksi suosikeistani .

    Leppoisaa lokakuuta toivottelee Sny-parisi

    VastaaPoista
  3. Yhdessä kokeminen ja yhdessä keriminen, ilon kaksinkertaitaminen, hieno Taikapallo! Ehkäpä Äitisi sai hänkin kimmokkeen liittyä mukaan seuraavaan kierrokseen?

    VastaaPoista