torstai 13. syyskuuta 2012

Ensimmäinen SNY-paketti ja muuta puuhaa...

Tänään on vesisateinen keli ollut ja olen kutonut pikkusiskolleni mustia sukkia Novitan Nalle langasta, kuten huomaa kuvasta...

...ovat siis vielä työnalla ja kohta loppusuoralla... olen tässä naureskellut näille minun laskelmusrivien apuvälineilleni, kun hakaneulasia olen pistänyt kiinni työhöni... työnantajanikin naurahti että työni näyttää kuin olisin jollekin rokkarille tekemässä sukkia!!  -Heh- myöhemmin lopputuloksesta kuvaa kunhan omistaja on saanut sukat kokeilla ja hyväksynnän antanut.
 
Iloisia uutisia kumminkin on tullut... kiitoksia Sny:lleni syyskuun ensimmäisestä paketistani!
Sain aivan ihanan paketin, joka sisälsi:
- Crocus kukkasipuleita, saan istututtaa tuonne pihalle kukkamaahan, jotta keväällä saavat taas tulla ilahduttamaan meitä kukkakauneudellaan ja avamaan kevättä.
- Kivat Novita puikot 6.0mm 18cm (minulla on tälläiset puikot kyllä, mutta ei haitannut ollenkaan saada toisetkin... on helpompi auttaa ja opettaa kummityttöä kutomisessa, kun on samanlaiset puikot meillä molemmilla.)
- Fazer Salmiakki suklaapatukka ja Kismettiä (kyllä nyt maittaa mukavasti suunnitella ja kutoa kaikenlaista, vaikka kaksi poikaani kyllä jo aika himoitsevasti katseli tuota Kismettiä)
- Kaksi kerää Novita Puro- lankaa ihanalla ruskean ruskan sävyisenä... mietiskelenkin jo kuumeisesti mitä tekisinkään langasta ja melkein päättelinkin että taidan itselleni kutoa lapaset, jotka käytän pesukoneessani että saan huovutetut lapaset! :)
- Sitten viimeisenä Finlayson merkkisen Muumi aiheisen liinan, joka oli kyllä ihana, eikä minulla ole tämmöistä ollenkaan... tätä voisi kai käyttää tuolla keittiön puolella sämpylöiden/ pullien kohotus liinana?! Vielä mietinnän alla!
 
KIITOS KIITOS SNY:ni AIVAN IHANA LAHJA!!!!!!
 
 
Sitten Ruokaremonttia... Kyllä vain hieman on tehty muutosta tai ainakin yritetän itselleni ruokailemisen normalisointia tehdä, kun meinaa monesti mennä siihen ettei oikein tule syötyä ja kasvispuoli on ollut kadoksissa, mutta..
toissapäivänä oli nuudelia, kanaa, tuorekurkkua ja tomaattia lautasella...
... eilen minulla olikin sitten...
...perunamuusia, kalapuikkoja, tomaattia ja tuorekurkkua juomanahan minulla kyllä on aina maitoa... eiköhän se tästä! Tänään on ollutkin pohdintaa mitähän sitä ottaisi ja porkkanaa raastelin sekä ananaspaloja sekaan laittelin.
 
Jaahas...poika tahtonnee näköjään Cheerios muroja, joten lähdenpä sellaista laittamaan välipalaksi pienet annokset ennenkuin poitsuilla tulee iltapuuhat eteen eli hampaiden pesut ja sitten nukkumaan lähteminen.
 
Mukavaa tulevaa viikonloppua ja puikkojen kilinää! :D

3 kommenttia:

  1. Huippu paketti!

    Itsekin parhaani yritän ruokaremonttia tehdessä.. Mutta en sitten tiedä miten siinä onnistun XD

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä vallan mainio tuo muumiliina leiviniinaksi.

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun paketti tuli jo perille. Nopeammin kuin oletinkaan. :D Hyvä, kun paketti oli mieluinen.
    Leivinliinaksi varmaan oikein passeli. Oli vaan niin ihanan näköinen, että oli pakko pakettiin lisätä. Itse olen muumifani. ;D

    VastaaPoista